Meistä
HUCCA ON
Hucca on pysähtymistä omaan elämään ja kokonaisen hyvinvoinnin tarkastelemista.
Hucca on siellä missä sinun on hyvä olla, omien vahvuuksien löytämistä ja niistä ammentamista. Se on myös muiden auttamista heidän tasapainoillessaan oman riippukeinunsa päällä.
Lempeän, tehokkaan, näyttävän, minimalistisen, nöyrän, itseään arvostavan ihmisen tasapainoilu elämän odotusten aalloilla käy ajoittain todella raskaaksi.
Äkkiä tulisi ajateltua, että hukassa oleminen on huono ja voi se sitä toisinaan ollakin, mutta toisaalta se myös avaa silmiä. Tulee pysähdyttyä miettimään, mitä kaikkea omaan elämään sisältyy ja onko menossa kohti sellaisia asioita kuin toivoisi.
YRITTÄJÄT
Noora Mäkisalo, Meeri Nimell ja Teemu Nimell. Olemme sisarukset Etelä-Pohjanmaalta, joita yhdistää halu elää elämää kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kautta sekä auttaa muita tavoittelemaan samaa. Koemme, että on asioita, joista on vaikea puhua, vaikka ne koskettavat monia. Jokaisella meistä on haasteita joko yhdellä tai useammalla hyvinvoinnin osa-alueella jossain vaiheessa elämää.
LOGO
Meidän logossa näkyy yrittäjän kädenjälki. Viimeistelystä on vastannut Samuli Kivimäki.